Thanks babe: loppuaika Burmassa

Tosiaan, tuli napattua se ensimmäinen mahatauti koko retken aikana. Onneks aika lievä sellanen, lähestulkoon minuutilleen 8 tuntia sitä kesti. Edellisiltana oli Katyn ja Mattin kanssa vähän puheissa että vois vuokrata skootterit ja lähtee huruttelemaan pitkin poikin. Ei ollu oikein sinä aamuna musta lähtijäks.
Iltapäivällä kun olo alko vähän helpottaa, istuskelin terassilla ja Heikki tuli retkiltään ja siinä sitte oltiin ja juteltiin kun samassa majatalossa asustelleen Alicia ja Jonathan tuli paikalle.
Niillä oli suunnitelmissa lähtee myös skootteriretkelle ja ne kyseli että lähdetäänkö mukaan. Hetken oloani kuulosteltua päätin että on se varmaa lähdettävä mukaan sitten kuitenkin.
Ihan hauskaahan siitä tuli.

Allu treenaa ajamista

Nyt murahtaa

Olihan se vähän sellanen erikoinen matkaseurue taas. Allu oli jonkilainen saksalainen opiskelija, Jonathan Singaporesssa duunia tekevä aviaatioinsinööri. Niistä kumpikaan ei ollu koskaa ajanu mopoa. Mikä kävikin sitte myöhemmin hyvin selväks, kuvia seuraa. Jonathan on englantilainen niin sitä huolestutti kun liikenne kulkee Mymmelissä väärällä puolella sille. Alicia tavallaan kompensoi tilannetta kun se ajoharjotusta suorittaessaan ajeli väärällä puolella tietä. 

Matkaan vaan, kyllä se siitä. 

Kartan tsekkailua

On the road again

Jonathan kyselee suuntavinkkejä

Turvallista matkaa

Jaa mihin suuntaan?

Meitsit

Tulipahan törmättyä lopulta sitte Katyyn ja Mattiin myös matkalla joten melkeinhä se edellispäivän suunnitelma toteutu! Hyvä puoli siinä oli myös se että sai kuunnella Mattin paskoja läppiä oksennustautiin liittyen ja että saatiin niiltä vähän suuntavinkkejä. 

Löydettiin joku luola esimerkiks. 

Lepakkoluolaan

Kun päivän matkasuunnitelmaa siinä lennosta vähän kaavailtiin, tultiin yhteistuumin lopputulokseen että vois koittaa ettiä paikallisen buddha-patsaan tai vesiputouksen. Jälkimmäinen ois ollu hikoilun perusteella parempi.  Ensimmäinen sen sijaan löydettiin. 

Olihan se melko kookas

Katy näytti kuvan kun ne oli käyny kattomassa tota ja se oli otettu jostain korkeemmalta joten ei mekään tyydytä tälläseen matoperspektiiviin tietenkään. Etitään tiemme jollekki mäelle. 

Ison kaverin pikkuveli

Ja perhepotretti

Sehän ei sujunu ihan ongelmitta toki se mäelle pääseminenkään. 

Matkaseurueemme toinen puolikas onnistu muun muassa kaatumaan kaks kertaa mopollaan. Jotain Alician ajotaidoista kertoo myös se että sen tietoon tuli vasta sen mäkikikkailun aikana että siinä kulkupelissä on takajarrut.. 

Toka kerta

Lähteeks se käyntiin?

Raksalla

Vruum vruum

Kimppakuva buddhan kanssa

Jouduttiin luovuttamaan ekan tien kohdalla koska ne mäet oli vaan yksinkertasesti liian jyrkkiä ajaa. Vähän sellanen alppihiihtoefekti on noissa kuvissa kun niistä ei vaan välity tarpeeks hyvin se miten jyrkkiä ne oikeesti oli. 

Lähettiin ettimään uutta polkua ja löydettiinki soveltuvampi tie, jyrkkä se tosin oli sekin. 

Lopulta päädyttiin jonku luostarin pihaan ja jatkettiin matkaa kävellen. 

Muuten ihan kivaa hommaa mutta sellanen päällystetty tie loppu vähän turhan aikasin ja piti lähtee mettään rämpimään. Koska kyseessä oli buddha-luostari, meillä ei tietenkää ollu kenkiä jalassa. Mun toistuvasti tän reissun aikana telomat nilkat joutu myös aika kovalle koetukselle kun se polku mitä kiivettiin nyt ei ollu sieltä tasasimmasta päästä. Mihin tietysti bonuksena päälle se että aurinko paisto, lämpötila oli jossai neljänkympin tietämillä ja aamuisen laattaamisen seurauksena oli jo valmiiks vähän dehydroitunut olo. 

Oltiin siellä joskus sitte perilläkin. 

Emmä tiiä oliko se sen arvosta..

Katselutasanne

Tauko

Kinttupolku kukkulalle

Huhut kerto että Mayhemissä on paikka mistä näkee Aasian hienoimman auringonlaskun. Tavotteena oli mennä sinne kimpassa sitä ihmettelemään. Ei koskaan päästy siihen paikkaan eikä toisaalta myös nähty oikeestaan sitä auringolaskua. 

Onnistuttiin hukkaamaan matkaseuramme myös. Suoralla tiellä. Vaikka ajettiin peräkkäin. Great success. Jotenki ne vaa meni meistä ohi ja sitte kikkailtiin ku koitettiin pähkäillä missä ihmeessä ne tyypit on.

Guest housella taas törmättiin uudestaan niihin ja päätettiin lähtee yhdessä syömään kehuttuun intialaiseen naapurikorttelissa. Matkalla tuli vastaan Matt ja Katy uudestaan, messiin vaan kaikki. 

Kohtalaisen hyvä ruoka ja Mattin kuolematon "thanks babe"-toteamus tarjoilijapojalle teki siitä aika hauskan illan. Se on koko matkansa ajan kiittäny ihmisiä sanomalla thanks babe, tapa minkä otin välittömästi käyttöön ja aion jatkaa sitä myös Suomessa. 

Loppuillasta istuttiin hetki parvekkeella ja heipat Alicialle ja Jonathanille koska niitten matka jatku seuraavana aamuna melko aikasin. 

Oli muuten paskimmat yöunet ehkä ikinä. Heikin bakteerikaiffari päätti myös että nyt jatkuu laatotus. Ite onnistuin nukkumaan ehkä kaks tuntia. 

Seuraavana aamuna oli puheissa Mattin kanssa josko lähettäis messiin johonki läheisille saarille mutta oli kyllä nii vetämätön olo että ei pystyny. Meillä oli sille illalle yöbussiliput takasin Yangoniin, aamulla tsekattiin ulos hotellista ja jätettiin rinkat sinne.

 Läheisen hotellin wi-fi kiinnosti aika paljon ku ei oltu päästy internetiin ku kerran aiemmin koko reissulla ja oli asioita mitä piti tehdä ja tarkastaa. 

Kumpikaan meistä ei muistanu monelta meiän paluulento lähtee (elettiin perjantaipäivää) tulevana sunnuntaina joten päätin tarkistaa asian kun sitä mailia pääs vihdoinki kattomaan. Voi vitun Heikki. Ihan hyvät iltalennot se meille osti mutta se lento lähtee kylläkin lauantaina eikä sunnuntaina. Onneks tarkastin. 

Eikä siinä sen suurempaa hätää ollu kun ne bussiliputki oli jo ostettu ja reilusti yli vuorokausi aikaa. 

Kun internet oli nähty mentiin bussiasemalle missä Heikki nukku ja mä luin. 

Havaittiin sen päivän aikana myös että sössittiin kevyesti se bussihomma koska sen saapumisaika Yangoniin oli 2-3 aikoihin yöllä. Mitäs helvettiä sitä pitäs tehdä kun mikää paikka ei oo auki ja lentokin lähtee vasta illalla ja väsyttää kuitenki aika paljon siinä vaiheessa? 

Särkänniemeen, Särkänniemeen

Nopeusrajotukset on tarkkoja.

Se bussimatka oli kyllä aika perseestä, en onnistunu nukkumaan jostain syystä yhtään alkumatkasta mihin osasyynä oli bussin telkkarista luukutettu todella aivottoman olonen sketsisarjasysteemi, mikä ilmeisesti oli kuitenkin ihan hauska koska kaikki nauro vitusti koko ajan. Eikä asiaa edesauttanut myös vieressä istunut tyyppi joka hakkas mua koko ajan kyynärpäällään kylkeen. 

Viimisen parin tunnin ajan sain kuitenki nukuttua ja positiivinen yllätys oli se että bussi oli perillä aika reilusti etuajassa. Kun oltiinki jo puoli yhden aikoihin perillä, paras idea tuntu olevan hotellihuoneen buukkaus että sais oikeesti ekaa kertaa pariin yöhön nukuttua ees jotku puolijärkevät yöunet. 

Valinta osu samaan mestaan missä oltiin vikat yöt aiemmin Yangonissa. En oo koskaan ollu niin onnellinen siitä että pääsee nukkumaan sänkyyn. 

Sen hotellin hyviin puoliin kuuluu ilmanen aamiainen, sekä takapihan viihdyttävät koiran kokoset rotat ja kaunis parvekenäkymä. 

Tarkotuksena oli vähän shoppailla ennen maasta poistumista joten niin toimittiin. Oli niin paljo kyateja jäljellä että koitettiin vaan tuhota ne kaikki ettei tarvi ottaa taas turpaan rahaa vaihtaessa takasin dollareihin. 

Ja osa ostoksista oli ihan tarpeellisiakin: mulla on ollu samat sandaalit Laosista lähtien ja vaihdon aika oli aikalailla just sinä päivänä. 

Lähtihän sieltä matkaan toinen lungi ja uudet tennarit ja kaikenlaista krääsää. 

Tässä viimiset katukuvat Yangonista. 

So long

Lentokentälle sitten vaan odottelemaan. Tuli taas hämmennyttyä vähän. Koska vuonna 2013: 

Tyypit dikkailee potkurikoneista

Kaverit mainostaa hanaa 80-paikkasta potkurikonetta. Finnairilla oli eka ATR 72 käytössä vuonna 1989. On toi toki tältä vuosituhannelta mutta silti, vittu potkurikone ja kauhee hehkutus. 

Ei se toki mahdu lähellekään ees top vitosta oudoimmista Myanmar-asioista mutta ihan hyvä kruunu silti loppureissulle. 

Matt ja Katy sattu lopulta sitte samalle lennolle meidän kanssa mikä oli ihan hauska yhteensattuma. 

Koska ite oon tällä hetkellä Bangkokissa ja Matt lähtee huomenna himaan, lähenkin tästä nyt morjestamaan niitä tyyppejä ja mietin sitte vaikka huomenna mihin jatkan matkaa. Ei oo paljoo jäljellä ennen kun lento kohti Helsinkiä kutsuu. 

Tässä lopuksi vielä Heikin tuhkakupiksi ostama vene: 

vene