Thanks babe: loppuaika Burmassa

Tosiaan, tuli napattua se ensimmäinen mahatauti koko retken aikana. Onneks aika lievä sellanen, lähestulkoon minuutilleen 8 tuntia sitä kesti. Edellisiltana oli Katyn ja Mattin kanssa vähän puheissa että vois vuokrata skootterit ja lähtee huruttelemaan pitkin poikin. Ei ollu oikein sinä aamuna musta lähtijäks.
Iltapäivällä kun olo alko vähän helpottaa, istuskelin terassilla ja Heikki tuli retkiltään ja siinä sitte oltiin ja juteltiin kun samassa majatalossa asustelleen Alicia ja Jonathan tuli paikalle.
Niillä oli suunnitelmissa lähtee myös skootteriretkelle ja ne kyseli että lähdetäänkö mukaan. Hetken oloani kuulosteltua päätin että on se varmaa lähdettävä mukaan sitten kuitenkin.
Ihan hauskaahan siitä tuli.

Allu treenaa ajamista

Nyt murahtaa

Olihan se vähän sellanen erikoinen matkaseurue taas. Allu oli jonkilainen saksalainen opiskelija, Jonathan Singaporesssa duunia tekevä aviaatioinsinööri. Niistä kumpikaan ei ollu koskaa ajanu mopoa. Mikä kävikin sitte myöhemmin hyvin selväks, kuvia seuraa. Jonathan on englantilainen niin sitä huolestutti kun liikenne kulkee Mymmelissä väärällä puolella sille. Alicia tavallaan kompensoi tilannetta kun se ajoharjotusta suorittaessaan ajeli väärällä puolella tietä. 

Matkaan vaan, kyllä se siitä. 

Kartan tsekkailua

On the road again

Jonathan kyselee suuntavinkkejä

Turvallista matkaa

Jaa mihin suuntaan?

Meitsit

Tulipahan törmättyä lopulta sitte Katyyn ja Mattiin myös matkalla joten melkeinhä se edellispäivän suunnitelma toteutu! Hyvä puoli siinä oli myös se että sai kuunnella Mattin paskoja läppiä oksennustautiin liittyen ja että saatiin niiltä vähän suuntavinkkejä. 

Löydettiin joku luola esimerkiks. 

Lepakkoluolaan

Kun päivän matkasuunnitelmaa siinä lennosta vähän kaavailtiin, tultiin yhteistuumin lopputulokseen että vois koittaa ettiä paikallisen buddha-patsaan tai vesiputouksen. Jälkimmäinen ois ollu hikoilun perusteella parempi.  Ensimmäinen sen sijaan löydettiin. 

Olihan se melko kookas

Katy näytti kuvan kun ne oli käyny kattomassa tota ja se oli otettu jostain korkeemmalta joten ei mekään tyydytä tälläseen matoperspektiiviin tietenkään. Etitään tiemme jollekki mäelle. 

Ison kaverin pikkuveli

Ja perhepotretti

Sehän ei sujunu ihan ongelmitta toki se mäelle pääseminenkään. 

Matkaseurueemme toinen puolikas onnistu muun muassa kaatumaan kaks kertaa mopollaan. Jotain Alician ajotaidoista kertoo myös se että sen tietoon tuli vasta sen mäkikikkailun aikana että siinä kulkupelissä on takajarrut.. 

Toka kerta

Lähteeks se käyntiin?

Raksalla

Vruum vruum

Kimppakuva buddhan kanssa

Jouduttiin luovuttamaan ekan tien kohdalla koska ne mäet oli vaan yksinkertasesti liian jyrkkiä ajaa. Vähän sellanen alppihiihtoefekti on noissa kuvissa kun niistä ei vaan välity tarpeeks hyvin se miten jyrkkiä ne oikeesti oli. 

Lähettiin ettimään uutta polkua ja löydettiinki soveltuvampi tie, jyrkkä se tosin oli sekin. 

Lopulta päädyttiin jonku luostarin pihaan ja jatkettiin matkaa kävellen. 

Muuten ihan kivaa hommaa mutta sellanen päällystetty tie loppu vähän turhan aikasin ja piti lähtee mettään rämpimään. Koska kyseessä oli buddha-luostari, meillä ei tietenkää ollu kenkiä jalassa. Mun toistuvasti tän reissun aikana telomat nilkat joutu myös aika kovalle koetukselle kun se polku mitä kiivettiin nyt ei ollu sieltä tasasimmasta päästä. Mihin tietysti bonuksena päälle se että aurinko paisto, lämpötila oli jossai neljänkympin tietämillä ja aamuisen laattaamisen seurauksena oli jo valmiiks vähän dehydroitunut olo. 

Oltiin siellä joskus sitte perilläkin. 

Emmä tiiä oliko se sen arvosta..

Katselutasanne

Tauko

Kinttupolku kukkulalle

Huhut kerto että Mayhemissä on paikka mistä näkee Aasian hienoimman auringonlaskun. Tavotteena oli mennä sinne kimpassa sitä ihmettelemään. Ei koskaan päästy siihen paikkaan eikä toisaalta myös nähty oikeestaan sitä auringolaskua. 

Onnistuttiin hukkaamaan matkaseuramme myös. Suoralla tiellä. Vaikka ajettiin peräkkäin. Great success. Jotenki ne vaa meni meistä ohi ja sitte kikkailtiin ku koitettiin pähkäillä missä ihmeessä ne tyypit on.

Guest housella taas törmättiin uudestaan niihin ja päätettiin lähtee yhdessä syömään kehuttuun intialaiseen naapurikorttelissa. Matkalla tuli vastaan Matt ja Katy uudestaan, messiin vaan kaikki. 

Kohtalaisen hyvä ruoka ja Mattin kuolematon "thanks babe"-toteamus tarjoilijapojalle teki siitä aika hauskan illan. Se on koko matkansa ajan kiittäny ihmisiä sanomalla thanks babe, tapa minkä otin välittömästi käyttöön ja aion jatkaa sitä myös Suomessa. 

Loppuillasta istuttiin hetki parvekkeella ja heipat Alicialle ja Jonathanille koska niitten matka jatku seuraavana aamuna melko aikasin. 

Oli muuten paskimmat yöunet ehkä ikinä. Heikin bakteerikaiffari päätti myös että nyt jatkuu laatotus. Ite onnistuin nukkumaan ehkä kaks tuntia. 

Seuraavana aamuna oli puheissa Mattin kanssa josko lähettäis messiin johonki läheisille saarille mutta oli kyllä nii vetämätön olo että ei pystyny. Meillä oli sille illalle yöbussiliput takasin Yangoniin, aamulla tsekattiin ulos hotellista ja jätettiin rinkat sinne.

 Läheisen hotellin wi-fi kiinnosti aika paljon ku ei oltu päästy internetiin ku kerran aiemmin koko reissulla ja oli asioita mitä piti tehdä ja tarkastaa. 

Kumpikaan meistä ei muistanu monelta meiän paluulento lähtee (elettiin perjantaipäivää) tulevana sunnuntaina joten päätin tarkistaa asian kun sitä mailia pääs vihdoinki kattomaan. Voi vitun Heikki. Ihan hyvät iltalennot se meille osti mutta se lento lähtee kylläkin lauantaina eikä sunnuntaina. Onneks tarkastin. 

Eikä siinä sen suurempaa hätää ollu kun ne bussiliputki oli jo ostettu ja reilusti yli vuorokausi aikaa. 

Kun internet oli nähty mentiin bussiasemalle missä Heikki nukku ja mä luin. 

Havaittiin sen päivän aikana myös että sössittiin kevyesti se bussihomma koska sen saapumisaika Yangoniin oli 2-3 aikoihin yöllä. Mitäs helvettiä sitä pitäs tehdä kun mikää paikka ei oo auki ja lentokin lähtee vasta illalla ja väsyttää kuitenki aika paljon siinä vaiheessa? 

Särkänniemeen, Särkänniemeen

Nopeusrajotukset on tarkkoja.

Se bussimatka oli kyllä aika perseestä, en onnistunu nukkumaan jostain syystä yhtään alkumatkasta mihin osasyynä oli bussin telkkarista luukutettu todella aivottoman olonen sketsisarjasysteemi, mikä ilmeisesti oli kuitenkin ihan hauska koska kaikki nauro vitusti koko ajan. Eikä asiaa edesauttanut myös vieressä istunut tyyppi joka hakkas mua koko ajan kyynärpäällään kylkeen. 

Viimisen parin tunnin ajan sain kuitenki nukuttua ja positiivinen yllätys oli se että bussi oli perillä aika reilusti etuajassa. Kun oltiinki jo puoli yhden aikoihin perillä, paras idea tuntu olevan hotellihuoneen buukkaus että sais oikeesti ekaa kertaa pariin yöhön nukuttua ees jotku puolijärkevät yöunet. 

Valinta osu samaan mestaan missä oltiin vikat yöt aiemmin Yangonissa. En oo koskaan ollu niin onnellinen siitä että pääsee nukkumaan sänkyyn. 

Sen hotellin hyviin puoliin kuuluu ilmanen aamiainen, sekä takapihan viihdyttävät koiran kokoset rotat ja kaunis parvekenäkymä. 

Tarkotuksena oli vähän shoppailla ennen maasta poistumista joten niin toimittiin. Oli niin paljo kyateja jäljellä että koitettiin vaan tuhota ne kaikki ettei tarvi ottaa taas turpaan rahaa vaihtaessa takasin dollareihin. 

Ja osa ostoksista oli ihan tarpeellisiakin: mulla on ollu samat sandaalit Laosista lähtien ja vaihdon aika oli aikalailla just sinä päivänä. 

Lähtihän sieltä matkaan toinen lungi ja uudet tennarit ja kaikenlaista krääsää. 

Tässä viimiset katukuvat Yangonista. 

So long

Lentokentälle sitten vaan odottelemaan. Tuli taas hämmennyttyä vähän. Koska vuonna 2013: 

Tyypit dikkailee potkurikoneista

Kaverit mainostaa hanaa 80-paikkasta potkurikonetta. Finnairilla oli eka ATR 72 käytössä vuonna 1989. On toi toki tältä vuosituhannelta mutta silti, vittu potkurikone ja kauhee hehkutus. 

Ei se toki mahdu lähellekään ees top vitosta oudoimmista Myanmar-asioista mutta ihan hyvä kruunu silti loppureissulle. 

Matt ja Katy sattu lopulta sitte samalle lennolle meidän kanssa mikä oli ihan hauska yhteensattuma. 

Koska ite oon tällä hetkellä Bangkokissa ja Matt lähtee huomenna himaan, lähenkin tästä nyt morjestamaan niitä tyyppejä ja mietin sitte vaikka huomenna mihin jatkan matkaa. Ei oo paljoo jäljellä ennen kun lento kohti Helsinkiä kutsuu. 

Tässä lopuksi vielä Heikin tuhkakupiksi ostama vene: 

vene

Thingyan, osa kaksi

Suunnitelmiin kuulu nähdä vähän muutakin kuin Yangonia, pienen haasteen meinas asettaa noi uv-bailut ja se fakta että paria ekaa päivää lukuunottamatta koko loppu reissu oli pelkkää yhtäjaksosta pyhäpäivää.

Meinas vähän pelottaa ettei mikää kulkuväline liiku pahemmalti minnekkään mutta lopulta se ilmeni taas aika turhaksi peloksi, hyvin päästiin eteenpäin.

Steissil hengailees

Loppuaika päätettiin viettää Mawlamyinessä (tästä lähtien Mayhem, toim.huom.) ja matkustusmetodiksi valittiin iki-ihana yöjuna.

Bileet oli vielä käynnissä jotenpa ensin päivä juhlistettiin vuoden vaihtumista, illalla haettiin reput majapaikasta ja taksilla asemalle.

Se oli taas erikoisten ihmiskohtaamisten juna. Ja paskojen valokuvien tyyssija. Näytän niitä teille silti. 

Miksei täällä rokki soi?

Ensin tuli tollanen kitaraihminen ja siinä sitte rallateltiin. Oli muuten niin raskas soittaa toi kitara että vastaavaa ei varmasti oo ees muualla olemassa.

Nukkuaika

Kävin siinä illan mittaan kusella ja voin kertoo että jos jossain ei halua saadaa haavaa jalkaansa, se on myanmarilainen yöjuna.

Johonkin mä silti onnistuin varpaani potkasemaan ja seuraavan erikoisihmiskohtaamisen puitteet oli pedattu.
Verta vuotavaa jalkaa ei sopinut liian pitkään katsella joten paikalle tuli joku mies sitä paikkaamaan. Siinä se sen puhdisti ja paketoi.

Jotain se siinä tarinoi ja esitteli henkilökorttiaan, armeijan kavereita oli. Mä nukahdin sen jälkeen ja meinasin vähän taas kuolata päälle. Mistä päästiinki luontevasti siihen että se alko ehdottelemaan seksiä Heikille. Ei kelvannu ronkelille.

Oli muuten aika erikoinen junayö muutenki.
Harvoin herää siihen ku tipahtaa junan penkille - samassa asennossa missä on nukahtanutkin.
Se pomppi ja heilu niin perkeleesti. Oikeesti pari kertaa tuli herättyä siihen että tipahtaa penkille - tai siihen että on ilmassa. VR-kritiikki on olematonta näitten Aasian junakokemusten jälkeen. 

Aamuyöstä oltiin perillä Mayhemissä ja Heikki tiesi mihin ollaan menossa, mopotaksilla kohti hotellia ja sitte pariks tunniks nukkumaan.

Aivan järjettömän koville patjoille. Harvoin tuntee sängyssä kääntyessä patjan läpi omia lonkkia kolisemassa sängyn pohjaa vasten. Nyt tunsi. Mutta meneehä sitä ny muutama päivä siinäkin. 

Ei ne vesibileet toki loppu vielä ollu - kuin ei myöskään erikoiset ihmiskohtaamiset. 

Iltapäivällä herätessä lähettiin jatkamaan sekoilua kylänraitille ja semmosta. Kävelemään vaan ympäriinsä. 

Matkan varrella joku skootterikuski tuli juttelemaan, peruspaskaa "mihi ootte menossa" jne ja mä ajattelin että se on joku rahaa ruinaava skodekuski.

Mutta ei ollu.

Se oli sitä mieltä että kun me ei varsinaisesti olla menossa mihinkään, se vois kieputtaa meitä ympäri kaupunkia. Kyytiin. 

Mukava partaheppu vei meidät sitte lopulta jonku kaverinsa himaan, ja lähti ite menemään. Otetttuaan aikansa, se jäbä tuli takasin ja sitte hypättii jonku sen kaverin skootterin kyytiin ja sitte mentii sen himaan.

Tän päivän "siis mitä vittua täällä tapahtuu"-tapahtumasarja alkaa tästä. 

Se jätkä ei puhunu englantia sanaakaan. Thaita se puhu, niinku onneks myös Heikki vähän. Se piirteli meille jotai diagrammeja jotka ilmeisesti liitty Myanmarin hintakehitykseen. Ei tajuttu niistä mitään. 

Jossaki pisteessä todettiin että vois lähtee kohti hotellia ja sitte vaikka syömään. Sillon se helvetti sitte pääs irti. 

Ensin se tyyppi anto Heikille skootterin avaimet ja kypärän että "joo joo menkää vaan". Eikä tuntunu oikei ymmärtävän että jos me lähetää sieltä puhtoisesta lähiöstä omin päin pois, ei kyllä koskaa löydetä tietämme takasin eikä se saa sitä skootteriaan koskaan takasin.

Lopulta se veti sen kypärän omaan päähänsä ja lähti kuskiks.

Seuraavaks löydettii ittemme baarista juomasta rommia. Mitä muuten joi myös se kuski. Sellasen tuopillisen. 

Päästiin lopulta hotellille ja koitettiin indikoida sille tyypille että mentäis nyt tässä syömään jos se mitenkään passaa, minkä seurauksena se kundi toi kypäränsä meidän huoneeseen ja osotti että nyt takasin mopon kyytiin ja matka jatkuu.

Itsesuojeluvaisto ei kyllä selkeesti oo ihan toivotulla tasolla koska lähettii sen messiin.

Nähkääs kun näin se tilanne päättyi:

Tankkaamassa 

Kukaan ei tiedä imppaako toi jätkä just

Jatketaako matkaa?

Matkalla pysähdyttiin kaupassa (ostamassa matkakaljat) ja tuli sellanen pikaisemman mallinen  erikoisihmiskohtaaminen: oli meinaa burmalainen kaupan työntekijä joka tervehti sanomalla "Päivää". Se oli ollu aiemmin Thaimaassa töissä ja siellä oppinu muutaman sanan suomea.

Kuitenkin, tovi tankkausretken jälkeen pysähdyttiin jälleen jonku kioskin/kaupan pihaan.
Hypättiin pois skootterin kyydistä ja se ukko kai meinas parkkeerata moponsa, mikä onnistu ihan hyvin.

Ainakin jos mopon hyvin parkkeeraamisen merkkinä pitää sitä että kyntää naamallaan tannerta niin että kädet pysyy silti kahvoissa kiinni. 

Siinä vaiheessa tehtiin periaatepäätös että sen jätkän kyydissä ei kyllä takasin lähdetä kun ei kiinnosta kuolla tänään. 

Aikamme neuvoteltiin ja Heikki ilmeisesti sai thaiksi ilmaistua sille että se tyyppi vaa on niin kännissä että ei hypätä enää kyytiin. 

Se suuttu vähän. Ja alotti eräänlaisen uhoamisen. Repi paidan päältään ja tuli sellasella head to head-asenteella verisen otsansa kanssa kiehumaan siihen noin kahden millimetrin päähän mun naamasta. Ei oikein saatu sitä rauhottumaan, joten todettiin paremmaks lähtee vaa kävelemään pois vaikka se oliki ajattanu meidät sillä skootterillaan niin hornan tuuttiin ettei ollu mitää havaintoa siitä missä ollaan. 

Liityttiin siinä kävellessä sellaseen varmaan vajaan 10 hengen remmiin, ilmeni että ne on lomalla olevia sotilaita.
Ne näki sen edeltävän tilanteen ja yks niistä sano että se kyseinen kaveri on ilmeisesti vähän päästään vialla: Myanmarissa turisteihin kohdistuvista rikoksista saa kuulemma aika railakkaasti tuntuvammat tuomiot kun paikallisiin kohdistuvista.

Ei se tietenkään oikein oo, mutta ilmeisesti yks keino yrittää tuoda sen maan turismia ees lähelle samoja lukemia kun ympärysmaissa. 

Hienojen ihmisten sarjaan mahtu yks niistä jannuista myös ku sanoin sille että sillä on tosi hieno paita. Sitte se anto sen paidan mulle eikä suostunu yrityksistä huolimatta ottamaan sitä takasin.
Näinpä se paita on mulla tossa messissä vieläkin.
Mutta on se kyllä hieno paita. 

Lopulta päädyttiin teekuppilaan syömään ja taksilla takasin hotellille ja sitte illaks taas bilettämään.

Matkatoverini onnistu hankkimaan jonkilaisen vittumaisen suolistobakteerin ja seuraava päivä meni laatottaessa ja nukkuessa. Mä taas päädyin lähikaduille ihmettelemään elämää ja festarikansan kulkupelejä, vesibileitä kun oli jäljellä vielä se päivä.

Boombox

Guest housen terassilla istuskellessa tuli sitte myöhemmin tutustuttua sen omistajaan. Keskustelu käynnisty siitä kun se tuli ilmottamaan että "I like your style" viitaten bandanaan ja täydellisesti sidottuun lungiin. 

No nyt on hyvin

Tosin olihan se aika pro-tason lungi  mikäli mainoslauseeseen on uskominen

Antony halus ottaa yhteiskuvan mutta harmillisesti kuvaaja oli nii paska ettei se lungi nyt näy. Siltä äijältä irtos aika hyvää läppää ja paikallistietoutta melko rutkasti, jälkeen päin tosin tajusin että sama jannu on jakamassa neuvojaan Lonely Planetin tuoreimmassa Myanmar-versiossa.. ei se siis ehkä niin ihme ollukkaan että se ties kaikesta kaiken.

Hyvä meisinki

Myöhemmin iltapäivästä remmiin liitty brittejä, kolme kappaletta. Kahteen niistä tuli sittemmin tutustuttua paremminkin ja vietinki illan Katyn ja Mattin kanssa syödessä ja juhliessa Thingyanin loppuun.

Heikki ei ollu mukana taudista johtuen, ite tein kriittisen virheen ja ihmettelin ääneen miten voi kolme kuukautta matkailla Aasiassa ja syödä kohtalaisen huolettomasti saamatta pienintäkään tautia.

Iski nimittäin seuraavana yönä sitte mulle. 

Se oli sellanen uusi vuosi tällä kierroksella. Vaikka mun 2012->2013 uusi vuosi oli kokolailla täydellinen, tuntuu silti että on tää hauskempi tapa juhlia kun räjäytellä papatteja pakkasessa. 

Thingyan, osa yksi

Ensimmäinen yritys

Sattu toi ajankohta olemaan sellanen että uuden vuoden juhlallisuudet puski päälle.
Samankaltasia bileitä on vuoden tärkeintä juhlaa merkitsemään myös Laosissa, Thaimaassa ja Kambodzassa.

Vesi on aika olennainen osa niitä pirskeitä, sitähä siellä sitte ammutaan kaikkien päälle.

Periaatteessa se homma toimii näin: 3-5 päivää sekoillaan.
Ja kun burmalainen sekoilee nii sitte se kans sekoilee, voin kertoa. Ei muuta ku sekoilemaan niitten kanssa siis!

Osa siitä jengistä herää dokaamaan joskus kuudelta aamulta joten ne on ihan pelti kiinni jo joskus yhdeltätoista.
Sitä vettä tulee myös joka suunnasta niskaan niin paljon että en ois uskonu vaikka niistä bileistä luinki etukäteen.
Vesisodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, niinhän se sanontaki kuuluu.

Heikki osti järjettömän kalliin vedenpitävän kotelosysteemin puhelimelle ennen lähtöään Bangkokista, ite säästin taas väärässä kohdassa ja ostin eurolla moisen Yangonista. Se oli aika huono, mikä näkyy lähinnä kuvien laadussa sekä niitten puutteessa ku ihan aina ei menny toi kosketus perille.

Tällästä se sitte oli alkuun Yangonissa:

Solmussa. Urpo ei oikei osannu.

Keskustorin suihkulähde

Jeejee

Välillä pitää vetää beteliä että jaksaa

Hassu hattu-päivä taas

The Catling Gun

Tää jätkä oli päättäny hypätä suoraan saaviin

Roiskuu roiskuu

Tapoihin kuuluu myös ajella autolla pitkin kylää tollasten kastelupisteiden ohi ja kastua ja bailata. Meki haluttii joten valittii vaa joku satunnainen auto ja kysyttii voiks hypätä kyytiin. Ja sehän onnistuu.

Yritin ottaa kuvaa.

Auton lavalla

Party party! 

Tunnelma oli tiivis myös autoteillä

Aika kastua

Seuraava kastelupiste

Vesimeingint loppu joka päivä auringonlaskun aikoihin, mutta bileethän ei siihen lopu. Tuntu kyllä kieltämättä ihan hyvältä silti saada kuivat vaatteet päälle tietäen että ne myös pysyy kuivana. Ainakin seuraavaan aamuun asti.

Illalla kun istuskeltiin kadun varressa pämppäämässä, tuli taas joku paikallinen jäbä kyselemään seurueeseensa. Ja otti mun vesipyssyn ja heitti sen himaansa. En tiedä miks.

Oli vähän erikoinen tyyppi taas sekin, nähtii se kertaalleen vielä pubissa joku päivä sen jälkeen.
Tosin se heitettii ulos sieltä kun se koitti pummia meiltä röökiä.

Henkilökunta tuli ja otti sen röökiaskin sen kädestä ja kohteliaasti ohjasi pois. Oisin mä sille tupakan voinu tarjota kyllä. Siinähän se ilta sitte kulu soitellessa ja laulellessa ja ehkä alkoholillakin oli osuutta asiaan.

Seuraavana aamuna mä tosin onnistuin löytämään sen mestan mihin se tyyppi sen vesipyssyn jemmas ja sain hankittua sen takasin. Huh huh. Se ois ollu aika traaginen menetys. 

Muuten bileet jatku aika samanlaisina seuraavanakin päivänä. 

Iskä ja poika bailaa

Vettä niskaan

Tuli taas illan jatkobileissä vähän sellanen hämmentävämmän puoleinen ihmiskohtaaminen. Jotku paikalliset häiskäthän ne taas kutsu kanssaan iltaa istumaan.
Jossaki vaiheessa loppu tupakit ja yks niistä tyypeistä lähti mun kanssa ettimää jotai kioskia mistä sitä sais. Lopulta tupakit tuli taksikuskilta ja kun oltiin matkalla takasin päin se tyyppi nappas bandanan mun päästä ja pisti omaan päähänsä, aika perusmeininkiä. Sitte se lähti juoksemaan jonnekki ja jatkoin takasin siihen mestaan missä istuskeltiin. 

Hetken päästä bandana-kaveri tuli takasin ja kun mä kysyin siltä että missä se riepu on, hän ilmoitti käyneensä juuri vessassa ja käyttäneensä sen perseensä pyyhkimiseen. Ahaa. Kiitos.