Pakse-Don Det/Don Khon-Pakse

Ja matka jatkuu.
Aamusta liikkeelle, Teetille massit, intialaiseen ravintolaan aamiaselle, tuk-tukilla bussiasemalle ja lippuja ostamaan. Paksesta Ban Nakasangiin paikallisbussilla mikä oli kyllä aikamoinen elämys, muuten ei mitään vikaa oikeestaan mutta veikkaan että jokaista tottumatonta yli puoltoistametristä ihmistä alkaa noin suurin piirtein välittömästi vituttaa se jalkatilan puute. Mutta pääsin itse väläyttämään uskomatonta kykyäni nukahtaa pitkän matkan kulkuvälineissä vaikka auto heilui ja tärisi tien mukana kohtalaisen rutkasti, sekä myös kokemaan pari kertaa nihkeimmän herätyksen ikinä kun pää kopahti takana sijaitsevaan rautaputkeen. 4-4,5h kesti matka jos oikein muistan (Heikki korjatkoon jos muistaa paremmin, mitä tosin suuresti epäilen). Osaltaan matkan verkkaisuus johtu kyllä siitä että yhessä vaiheessa ko. kulkuvälineestä räjähti rengas, mutta onneksi Pertsaksi ristimäni kuljettaja ja hänen wing maninsa Reiska olivat kohtalaisen sukkelia vaihtamaan sen, ja itse asiassa se oli yks parhaita asioita koko matkan aikana koska pääs kävelemään hetkeks. Tässä tilannekuvia:

Pertsa ja Reiska hommissa..

..ja muut vaan pällistelee.

Mutta joo, perillehän sillä pääs silti ja pienen ihmettelyn ja Nakasangissa pyörimisen jälkeen suunnattiin kohti biitsiä ja paatteja joista joku kenties ehkä mahdollisesti vois viedä meidät sinne Don Detin saarelle. Semmonen löyty, kyseisellä hetkellä oltiin ainoot ko. mestaan menijät joten hintaa tuli vähä enemmän vaan mitäpä tuosta, rinkat venhoon ja menoks:

Montaa minuuttia ei matka kestänyt ja perille päästyämme olennaisimmat asiat oli: löytää mesta missä nukkua ja minne jättää kamat ja seuraavaks jättää ne kamat sinne ja löytää mesta missä syödä.

Ilman sen suurempaa hintavertailua otettiin ensimmäinen huone mikä tuli vastaan, vaatimuksena ei oikeestaan ollu kauheesti muuta ku sänky ja paikka mihin ripustaa hammokit ja koska ko. kriteerit täyttyivät, ei paljoo kiinnostanu minkään hintavertailun tekeminen ja rinkan raahaaminen pitkin poikin.
Noo olihan se huone tietysti aika basic, siellä oli: kaks sänky moskiittoverkkoinen ja valokatkaisin. Ja se oli sitte siinä. Jaa niin no tuuletin oli kyllä kans. Vaan mitäpä sitä muuta tarvii ihminen, kun hammokinsa saa terdelle ripustaa, kas näin:

Suuntima kohti ruokaa ja ihmettelemään elämän menoa ja kiertelemään kuppiloita. Joita on muute vähän vitusti ottaen huomioon että koko saarella on tietä vissiin vähä reilu seittemän kilometriä.
Oikeestaan koko saaresta ei oo sen ihmeemmin mitään sanottavaa paitsi että se oli ihan perseestä. Yhtä paikallista ihmistä kohden oli ehkä noin 10 turistia, suurin osa sekoilemassa ja kuuntelemassa jynkkyteknoa, paikallisessa reggaemestassa oli duunissa pari suomalaista joten Jukka-Poika (mistäpä en pahemmin nyt just ite tykkää) soi. Luulin että Vang Vieng on Laosin virallinen sekoilukapitaali ja Don Det vähä lunkimpi mesta mutta koitappa päästä ton kokosessa paikassa karkuun sitä jytkettä ja paskaa. Ei onnistu. En suosittele kenellekkään, niin totaalisen perseestä.  Ja itse asiassa viime viikkoina muilta retkeilijöiltä kuulemieni juttujen perusteella Vang Vieng ei ookkaan nykyään niin bilemesta ku joskus back in the days, pitänee käydä reissun loppupuolella ite kattomassa niin sittepähän sen tietää. Ainoo hyvä asia omalla kohdalla koko saaressa oli oma terde, hammokki ja Mekong-näkymä ilta-auringon puolella:

Kun sitä menoa siinä oltiin päivä pari ihmetelty ja todettu että se on tosiaan, kuten jo edellä mainittu niin perseestä että paljoo enempää ei asiaa vois alleviivata, päätettiin vuokrata fillarit ja lähtee katsastamaan naapurisaari ja siellä sijaitseva vesiputousasia.
Kyseiselle Don Khon-nimiselle saarelle kulkee silta, jonka kaiteet oli ehkä länsimaisiin standardeihin tottuneelle melko matalat:

Urheat ratsumme näyttivät mun mielestä enemmänki sellasilta menopeleiltä millä 10-vuotiaat amerikkaistytöt kulkevat kouluun, eikä niinkään siltä että niillä pitäis ajaa umpipaskoja päällystämättömiä hiekkateitä pitkin, katsokaapa itse:

Ei puutu ku ne hapsujutut ohjaustangon päistä, mutta kyllä noilla eteen päin pääsi. Perse vaan joutu aika koville syystä että ne tiet on mitä on. Jälkeenpäin tietysti selvis että ois sieltä saanu sellasia maastopyöriäki vuokrattua.. Mut emmä semmosta ois ees halunnu.
Ja se vesiputouskin löyty, siellä puolestaan näytti tältä:

Tätä iloista siltaa.. 

Koska takana oli ainakin huikeet 10km pyöräilyä pölyisillä teillä ja muilla niin teki jotenki aika paljon mieli päästä dippaamaan ittensä Mekongiin. Tässä vaiheessa lähes eeppiset mittasuhteet saanut puujalkavitsimaratoni sai ulkopuolista lisäpotkua tästä:

Ja sitte ei muuta ku: 

Eihä sitä ny herrajjumala kukaa jaksa koko päivää vaan uida ja kattella vesiputousta, fillarit alle ja saaren toista sektoria kohti.
Löyty tällänen eräänlainen satama-asia:

Ja sieltä taasen saattoi vuokrata veneen kuskeineen ja lähtee kokeilemaan onneaan, jos vaikka näkis kohtalaisen harvinaisia Irrawaddyn delfiinejä. Vuokrattiin siis, ja mehän nähtiin niitä delfiinejä! Toisin kuin te, ainakaan näiden valokuvien perusteella.

Joo-o kyl se on se delfiini.

Heikin näkemys aiheesta

Irma (itse en antanut tätä nimeä ko. henkilölle) sitoo paatin laituriin ku retki on tehty.

Ei ne perkeleet vaan hypi samalla tavalla ku Särkänniemessä tai Free Willyssä (joo kyllä mä tiedän että se ei ollu delfiini). Enkä mä kyllä mikää luontokuvaaja haluais ollakkaan. Jälkeen päin muuten selvis että ylitettiin vesiraja Kambodzaan, ja siinä oli kai olemassa joku riski joutua maksamaan muutama kymmentä dollaria jotai korruptiolisää Kambodzan "viranomaiselle" mutta niin ei käynyt meille, mikä onki vitun hyvä koska juurikaan dollareita tai mitään muutakaan valuuttaa ei messissä ollu. Vaan että harvoin sitä tulee vahingossa käytyä jossain maassa, me käytii vahingossa Kambodzassa!
Vähän iski nälkä kun delfiinit oli nähty, ei siis tosin siks että ois tehny mieli syödä delfiiniä vaan enemmänki koska mä oon holtittoman paska syömään aamiaista, ja koska siitä holtittoman paskasta aamiaisestaki alko jo olemaan kohtalaisen monta tuntia.
Ton sataman vieressä on ravintola, suosittelen kaikille jos sinne satutte menemään koska ruoka oli hyvää. Se sitte että mitä sieltä saa voi olla vähän arvoitus, ite en saanu fruit shakee koska ei ollu jäitä, eikä se ruoan tilaaminenkaan niin helppoa ollu koska kaikki oli loppu. Lopulta tilattiin tyylillä "mitä vaan mitä teillä on". Hyväähän se oli kyllä, ehkä paras tai toisiks paras lao-ruoka mitä tuli koko aikana varsinaisessa ravintolassa syötyä.
Mässyttelyn jälkeen girly biket alle, perse koetukselle ja takasin kohti omaa terangia ja hammokkeja. Matka meni muuten ihan jeesisti, mutta t-paitaa esiin kaivaessani jouduin toteamaan sydäntä särkevän faktan: 2011 syyskuussa erikoisella Lappeenranta-Kouvola (no ok mä tulin kyytii vasta tässä vaiheessa) -Lahti-Tampere-roadtripillä ystävieni Mian ja Tuomaan kanssa hankkimistamme värisynkronoiduista Möysä-paidoista puuttui oma kolmannekseni. Jollain helvetin järjellä se paita on tippunu siitä pyörän korista niin että en oo huomannu. Jos joskus näätte kuvia Laosista missä jollai randomilla tyypillä on päällä sininen Möysä-paita, voin vakuuttaa että se on se mun. Toivottavasti menee jollekin tarpeeseen eikä takan sytykkeeks.
Perille omalle bungalowimestalle päästiin silti ilman paitaakin, fillarien palautus ja hetkeks hammokkiin makoilemaan. Tais olla tässä välissä muuten se hetki kun käytiin paikallisessa kaupassa eli Supermerchadossa, kuten itse kyseisiä instansseja kutsun, mehuostoksilla ja löydettiin aivan loistava Tipco-merkkinen mandariinimehu mistä tuli välittömästi mun lempimehu. Downside siinä taas oli se että seuraava tunti meni "Ei Tipco tapa" ja "Tipco linssissä"- henkisten puujalkavitsien parissa. Oli ihan viiminen Tipco kun se mehu loppu.
Ilta syötiin ja hengailtiin hammokeissa torkahdellen, ja samalla myös päätettiin että huomenna pois kyseiseltä saarelta.
Lonely planetia vilkuillessa Heikille sattu silmään Bolaven plateau-niminen alue, joka on Laosin kahvin viljelyn keskus, ja koska kahvi maistuu aina (siis kahvi, ei Juhla-Mokka tai se Autobarin harmaanruskea paska), päätettiin ottaa suunta sinne päin. Ja siis todellakin sinne päin koska ei me niitä kahviviljelmiä kyllä ikinä nähty.
Aamulla ihmeteltiin että mites nää paatit toimii jos haluu pois siltä saarelta. Ei oikein löydetty yhteistä, edes viittomakieltä paikallisen venekuskin kanssa joten kysyttiin sellaselta vanhemmalta länkkäripariskunnalta asiasta ja ne sano että ne oli ostanu joltai paikalliselta matkatoimistolta venematka+bussimatka Pakseen-kombon, ja vene lähtee klo 11. Kysyttiin siinä ohimennen että mitä se makso, ja hinnaks paljastu 50 000 kipiä. Me maksettii tullessa Pakse-Nakasang-välistä 50 000 kipiä ja lisäks siitä venematkasta 30 000.
Säästösyistä päätettiin että moinen resbyrå on löydettävä, ja löytyhän se. Tai itse asiassa aika montaki mutta lopulta myös semmonen missä oli henkilökuntaa. Vaikutti iha lupaavalta: ilmastoitu minivani Pakseen ja ilmeisesti jopa ois mahdollista päästä suoraan oikeelle bussipysäkille mistä matkan pitäs jatkua. Ja semmonen van on varmasti nopeempi ku se paikallinen bussi.
30 000 kipiä on noin 3 euroa ja se oli varmasti paskin kolme euroa mitä kukaan ikinä universumin historiassa on säästäny. Ainoa positiivinen asia oli se että siinä venettä odotellessa rannalla hengaili (raateleva?) vesipuhveli:

Ai että miks se oli perseestä?
Sen takia että siinä veneitä oottelemassa oli joku kuus miljoonaa ihmistä. Joista kokolailla jokainen oli ostanu jossain määrin samanlaisen lipun ku me. Paitsi että kaikki ei ollu menossa Pakseen, osa lähti Kambodzaan ja osa minne ny sitte sattukaan lähtemään, ei oikeestaan kiinnosta vittuukaan.
Siinä sitte ensin jonki aikaa arvottiin että milloin sitä hommaa organisoiva jannu reagoi vaikka siihen ku koitettii kysyä mihin paattiin tässä pitäs hypätä, enkä vieläkään ymmärrä minkä ihmeen takia sillä oli mitään merkitystä kun joka vitun vene meni ihan samaan paikkaan siihen Nakasangin rantaan.
Ja sinne kun päästiin.. Oltiin kaikki kivasti siinä samassa kasassa jonku kioskin nurkalla, en tiiä miten monta kymmentä ihmistä mutta aika helvetin monta.
Organisaattori siinä huuteli että kuka on matkalla minnekki ja osotteli ihmisiä oikeisiin minivaneihin, tosin välillä se rauhottu 10-15 minuutiks myymää lippuja joillekki tyypeille. Meitä neuvottiin oottamaan millon missäki, pari kertaa oltiin menossa oikeeseen bussiin mikä ei sitte lopulta ollukkaan se oikee. Pari tyyppiä siinä oli jotka oli kumpiki menossa Bangkokiin, samanlaisella lipulla ja toiselle sanottii että "joo joo tähän bussiin vaan", siinä missä se toinen ei sinne kelvannu.  Kukaan ei tienny yhtään mihin bussiin pitäs mennä, ja siinäki vaiheessa kun sattu siihen bussiin pääsemään, ei varmasti ollu kovin vakuuttunu olo siitä että on menossa oikeesti siihen suuntaan mihin haluais.
Meidän kohdallahan tää kuvio meni niin että 1h45min venattii, meille näytettiin oikee van mikä oli täynnä ranskalaisia joilla sattu myös olemaan kohtalainen kiire junaan. Jostain syystä mitä en tiedä, mun rinkkaa ei voitu laittaa katolle vaa se piti heittää takaluukkuun (minkä se kuski ois unohtanu sulkee ellei yksi valveutunut kanssamatkustaja asiasta ois huomauttanu).
Kyllähä siitä sitte lopulta perille päästiin, ja tosiaan vielä sille oikeelle bussiasemalle mistä pitikin jatkaa matkaa. Pakko myöntää myös että ajomatka oli kyllä aika paljo rivakampi kuin sillä paikallisbussilla mutta noin kokonaisuutena arvioiden.. Säästettii 3e ja vitutuksen määrä oli isompi ku edellisen kymmenen vuoden yhteenlaskettu saldo. Onko toi ny sitä pakettimatkailua sitte?
Onneks ei ollu kiire mihinkään, tai vaikka ois ollukki niin ei oltais tiedetty koska bussiaikatauluista ei ollu mitää havaintoa. Eikä silläkää mitää väliä ois ollu vaikkei mitää bussia ois enää menny koska aina ois voinu mennä Teetin majataloon ihmettelemään remontointiasioita. Kyselemään lippuja kohti Salavania silti mentiin, moiset saatiin ja aikaakin jäi vielä vähän purkaa edellisten tuntien kyrpiintymistä ja tutustua Pakselaiseen kioskinpitäjään joka koitti opetella englantia.

Bussiasema eli bus station (lausutaan: stashuun) på svenska

Ja Salavaniinhan ei oltu menossa, sinne suuntaan vaan, Tad Lo-nimiseen mestaan päädyttiin ja siitä jatkan taas heti kohta kun jaksan.