Mekong delta

Oli vähän haaveissa päästä pötköttelemään hammokissa kun noissa metropoleissa oli hyvä tovi jo vierähtänyt  taas, ja pähkäilyn jälkeen päätettiin suunnata Vinh Longiin Mekongin suistoalueelle. Ehkä se on toi Kymijoen varrella kasvaminen syynä siihen että noi joet kiinnostaa jotenki aika paljon enemmän ku meret.
Kasattiin kamat ja suunnattiin kohti paikallisbussiasemaa, mistä otettiin bussi seuraavalle bussiasemalle.
Liputkin saatiin ja taas sellanen "go go go"-huutelija oli paikalla ja ohjasti meidät oikeeseen bussiin. Se oli sellanen minivan-henkinen ratkaisu ja valveutuneesti kuljimme kohti bussin takaosaa, mikä oli äärettömän hyvä ratkaisu koska jalkatilaa oli reilusti. Sitä ei paljo enempää voi varmaan tän matkan jälkeen arvostaa.
Kappas, bussissa tuli taas nukuttua.
"Perille" päästyämme ympärillä oli heti kolme mopokuskia suurin toivein huutelemassa paljon sinne on matkaa ja mitä se maksaa. Vaikka käsittääkseni ne ei tienny mihi ollaan menossa. Ei me sitä kyllä itekkään tiedetty.
Lonely Planet ilmotti että sen kaupungin bussiasema on ihan keskustassa, myöhemmin huomattiin että niihä se onkin. Me ei vaan oltu läheskään siellä.
Jalat alle vaan ja kävelemään kohti sitä keskustaa. Joku mopoukoista meinas että sinne on matkaa viitisen kilometriä vaan itepä en näihin näkemyksiin luota maanosassa missä kaikki skootteria pidemmät matkat kuljetaan skootterilla. Se ois ihan hyvin voinu olla vaikka 1km. Mutta eihä se ollu tietenkään, jotakuinki varmaan se 5km arvio osu hyvinki oikeaan.
Johonkin keskusta-alueen tuntumaan päästyemmä päätettiin istua alas hetkeksi ja juoda jotain ja miettiä myös vähän tarkemmin että mihin tässä ollaan menossa.
Oli aika kuuma ja rinkka ja muut kamat messissä tietenkin, se oli ehkä elämäni paras Coca-Cola. Tässä on kuva siitä:

Sitä juodessa tuli juttelemaan joku naisihminen, kertoili että sillä on siinä läheisessä saaressa semmonen homestay-paikka ja anto kaikenmaailman esitteitä siitä. Vaikutti iha mukavalta ihmiseltä mutta ei oltu ihan varmoja vielä siinä vaiheessa muutenkaan että mitä tässä elämässä tapahtuu, niin ei luvattu mitään. Otettii puhelinnumero ja sanottiin että kattellaan. Hintaha se oli taas mikä vähä jätti arvailujen varaan sen miten kannattais toimia, oli nimittäi 250 000 dongia per naama eli melkein 10e.
Päätettiin jatkaa matkaa ja käydä kyselemässä vähän hintoja muualtakin.
Ei vaan ollu kovin viihtyisä mesta se kaupunki ja teki mieli sinne saareen.
Ja kun sen homestay-mestan hintaan sisälty kuitenkin kaks ruokaa, kuljetus sinne saarelle (lautalla mikä ois ainaki LP:n mukaan maksanu nelisen euroo), kuljetus siitä satamasta skodella sinne itse paikkaan ja sitte kaikki noi matkat toisinpäin kun lähdetään pois, ei se sitte enää tuntunutkaan niin kalliilta.. Satuttiin törmäämään siihen samaan leidiin sitte siinä lähtölaiturin tuntumassa ja se kerto että siskonsa tulee meitä noutamaan kun päästään perille. Lautalle vaan.

Skoottereilla on etuajo-oikeus

Sieltähä se siskoihminen tuliki heti huutelemaan kun päästiin vastarannalle. Skootterin kyytiin ja ei muuta ku menoks. Harmittaa kun en ilmeisesti oo ottanu kuvaa niistä teistä, oli meinaan kohtalaisen kapeita. Ja rinkka selässä sen skootterin kyydissä: ei tarvinu paljo pelätä nukahtavansa. 

Kovin kummonen matkaha se ei ollu silti, muutamassa minuutissa oltiin jo perillä. Meidät ohjattiin odottelemaan pöytään ja juomaan teetä kun huonetta pistetään kuntoon. Siihen alkuperäiseen tarjoukseen sisälty myös sellanen ehto että jos ei tykätä siitä paikasta niin ne nakkaa meidät ilmaseks takasin sinne mistä lähdettiinkin. 

Mutta kyllä se näytti aika hyvältä jo siinä heti terassilla istuskellessa, muutama hammokki oli viritelty jo valmiiks että omaa ei ehkä tarvis ees kaivaa esille. Sinne sitä sitte jäätiin. Kun tyttö ja poika matkustaa yhdessä on ilmeisesti lähtökohtaisena oletuksena että tässä on jonkinlainen pariskunta kyseessä, niinpä huoneessa oli vaan yks sänky. Mutta koska siellä nyt kuitenkin oli sänky, oltiin että joo joo käy käy. 

Oli muuten melkein yhtä simppeli ku se mun ja Heikin kämppä Don Detillä: oli sänky, tuuletin ja valokatkaisin. 

Ja vähä harvat seinät: 

Tiivistys, sana mitä ei ilmeisesti voi kääntää vietnamiksi.

Moskiittoverkko löyty ja DEET:iä oli messissä joten hyvin sinne uskalsi jäädä. Eikä ne itikat vieläkää pistä mua. Ja sen lisäks oli seinillä sen verran paljon gekkoja että lentäviä asioita ei jaksanu ees ajatella. 

Oltais saatu ilmaseks fillarit lainaks myös mutta vaikutti sen verran pieneltä mestalta koko saarikompleksi että päätettiin lähtee kävelemään ympäriinsä, kun vesivarannot oli aika mitättömät ja tarvi ostaa lisää koska sitähä näissä oloissa kuluu aika rutkasti. 

Tämmösiä löyty 

Tekis mieli soudella

Lippu liehuu ja jonkilainen propaganda soi 

Jäbät lennätti leijaa ja ruokki kaloja. 

Aikamme seikkailtuamme huomattiin että ei kyllä tiedetä yhtään missä ollaan. Tai miten pitkä matka sieltä on mihinkään. Samalla huomattiin että kello alkaa olemaan aika paljon ja aurinko melko vahvasti laskusuunnassa. Katulamput on jotain ihan neverheard niillä nurkin. Eikä sitä vettäkään saatu vielä hankittua ja ruoka-aika alko uhkaavasti lähestymään. Saarikompleksi oliki vähä isompi ku miltä se ensin vaikutti. 

Kyllä me sitte kuitenkin auringonlaskun aikoihin perille löydettiin ja ruokaakin saatiin. Sitä vettä ei tosin silti huomattu ostaa. 

Samaan aikaan samassa paikassa majottu joku hollantilaispariskunta jotka oli arvuutellu mitä kieltä me puhutaan keskenämme. Toinen veikkais venäjää, toinen jotain skandinaavista kieltä, ehkä ruotsia. Aika hyviä arvauksia kun tavallaan Suomi on siinä vähän välissä, ainaki maantieteellisesti. 

Ruokailun jälkeen siirryttiin niihin hammokkeihin lukemaan ja olemaan, mulle heräs jostain syystä vähän sellanen fiilis jos käviski Malesiassa ja Hennan Lonely Planetin SEA On A Shoestring oli aika oivallinen opus aiheen tutkimiseen. 

Ja koska kyseessä oli tosiaan tollanen homestay, siellä oli se koko perhe mestoilla pyörimässä. Myös tuoreimman sukupolven edustaja, josta Henna sai välittömästi ystävän iPadin kanssa: 

Nyt on jännää

Sama jätkä muute istu aiemmin samana iltana pahvilaatikossa ja hakkas sitä laatikon ulkosivua puukolla samaan aikaan... Se toiminta tosin loppu aika nopeesti kun sen äiti totes tilanteen. Hieno nuori herrasmies. 

Jotain tunteja siinä kulu ja sitte oli aika nukkua. Samana iltana päätettiin että huomenna matka jatkuu, sitä ei vielä ihan päätetty että mihin se jatkuu. Parempi olla suunnittelematta liikaa.