Ku ei osaa pysyä paikallaan

Seuraavana aamuna syötiin ja kahviteltiin. Henna tais kyllä juoda teetä että onko se nyt sitte teeittelyä, sano sinä kun minä en tiedä.
Suuntala oli Ben Tre, kaupunki mistä juuri kukaan ei tiedä juuri mitään. Eikä kyllä oo juuri mitään mistä mitään tietääkään.
Majatalon ystävälliset ihmiset vei meidät bussipysäkille. Jouduttiin tosin maksamaan, oli sen verran kaukana.
Juomaostoksia ja bussiin. Oli ihan lunkia.

Körssimies arvostaa vapaamielistä tupakointipolitiikkaa paikallisliikennevälineissä

Ei muuten tullu nukuttua sillä bussimatkalla laisinkaan. Harvinaista.
Paikalliselle bussipysäkille oli taas skootteritaksikuskeja tyrkyllä. Ei haluttu moisia, kysyttiin vaan millanen matka on ja missä suunnassa se keskusta on. Kaheksan kilometriä ja tonne suuntaan, oli mopokuskin vastaus. Suunta oli kyllä täysin päinvastanen eikä matkaakaan ollu läheskään kaheksaa kilsaa. Kiitos kuitenkin neuvosta. Saatanan mulkku.
Löydettiin matkalta kuppila mihin pysähdyttiin kahveilemaan ja wi-fin armosta googlemapsailemaan missä ollaan ja mihin mennään. Saa muuten jostain syystä aika usein Vietnamissa ilmasta jääteetä ku istuu kuppilassa. Tästä pisteestä eteenpäin se ilmanen jäätee muuttu vaan paskemmaks ja paskemmaks ja sitte vielä kerran paskuuden ultimaattisen takarajan yli. Mutta on se silti ilmasta. Ja aina ne tuli juotua silti.
Pienen etsimisen jälkeen löydettiin guest house jonka omistaja ei puhunu minkäänlaista englantia. En tiedä mitä kieltä se puhu oikeestaan, niin epäselvää muminaa oli. Mutta kun se nyt osas hinnan raapustaa paperiin ja näyttää sen huoneen nii kaikki oli ok. Mulla oli tosi söpöt koira-lakanat myös omassa sängyssäni. Sydämiä ja koiria. Hennalla oli jotkut tylsät.
Oli vähän taas ostoslistaa kertynyt joten paikalliseen Coop-martiin otettiin suunta. En muista ees enää mitä sieltä piti löytää mutta sen muistan että ei niitä löytyny.
Ja jösses että se oli tylsä paikka. Vietnamin vastine Kausalalle. Ei tapahdu sitte mitään.
Ei ollu ees karaokebaaria keskustan tienoilla. Pääasiallinen ajanviete oli huudella "Hello" paikallisille jotka sitä meille huuteli. Tosin se on sanottava että ensimmäisen vuorokauden aikana ei nähty yhen ainoota länsimaista ihmistä, mikä tuntu jotenki erikoiselta.
Kyllä se ilta siinä silti kulu syödessä ja juodessa. Ja muuten! Tein sinä ensimmäisenä iltana havainnon että oli 1.3.2013, eli mulle tasan viisi kuukautta täynnä työttömyyttä. Kelpaa sitä juhlistaa paskemmassakin paikassa.
Ja oli siellä tällänen patsas:

Sosialismia parhaimmillaan

Koiralakanoiden kutsun jälkeen koitti uusi huominen ja herääminen ja sen tosiasian toteaminen että nyt on rutkasti enemmän paskasia vaatteita ku puhtaita. Mulla ei oikeestaan ollu sillä hetkellä yhtään puhdasta vaatetta. Hennasta en halua edes arvailla mutta tuskinpa tilanne kovin paljoa parempi oli. 

Pyykkikassi mukaan ja hotellin aulaan kyselemään. 10 000 dongia yhet housut ja yks paita. Saisko jonku kokonaisdiilin ku tässä on aika paljo tätä paitaa ja housua? No ei se mumiseva äijä suostunu ottamaan vastaan sitä pyykkikassia. Meinas pistää vähä taas hiilestyttämään kun siinä näköetäisyydellä oli sellanen 10kg pesukone. 

Mutta ei nyt vedetä tälläsistä herneitä nenään, kyllä ne joku suostuu pesemään. Kyselemään vaan joka paikasta. Eikä muute onnistunu missään. Käveltiin ihan tolkuttoman kauan ja sitte mietittiin että jos kuitenki vähän ruokaa hankittais ennen ku jatketaan. Meinas tulla kiukku ku oli nälkä. 

Ja sitte ei löytyny sitä ruokaa. Ei mitään mestaa missä syödä. Muisteltiin siinä Coop-martin yläkerrassa olevan joku paikka ja luovutettiin siinä vaiheessa ku oli niin järjetön nälkä. Varmasti jotai ketjupaskaa mutta ihan sama pakko syödä nyt jotain. Terassille ei voinu mennä syömään, jostain syystä mikä ei ikinä selvinnyt, sisätiloissa saatiin ruokalista eteen. Ei ollu ees loputtoman kallista, ja lista oli aika laaja. Vaan mitäs siitä laajasta listasta jos ei niistä mitään pystytä valmistamaan. Oli kaikki vihannekset loppu. Aika vähäseks jäi tarjonta. Jääkahvia ja jääteetä sai joten niitä sitte otettiin. Ja sitte taas sen pyykkikassin kanssa eteenpäin äärimmäisen vittuuntuneena. 

Lopulta päädyttiin syömään paikkaan mistä edellisiltana oltiin ostettu kaljaa. Se oli muute jännä ilta. 

Joskus melko myöhään yöllä kelattiin jos menis puistokaljalle mutta ei meillä ollu kaljaa. Löydettiin sellanen mesta mistä sitä sai mutta ku se oli lämmintä. Henna sai merkillisen hienolla elekielellä indikoitua että nyt tarvis kyllä jäitä kans. 

Joen rantaan mösmeltämään. Oivallisesti valittu paikka sikäli että vastapäätä oli poliisivene ja siinä vieressä käytiin kuitenkin rehvakkaasti kusella ja juotiin sitä kaljaa. Poliisivene huomattiin sitte myöhemmin.

Paikalle osu joku kylähullu joka tuli esittelemään jotain henkilökorttiaan. Nimi ei jääny mieleen mutta jotai tekemistä sillä jonkun Vietnamin armeijan kanssa oli ollu. 

Se jäbä puhu jotenki ees semi-ymmärrettävää englantia ja sen kanssa siinä sitte turistiin. Jossain vaiheessa see otti fillarin alleen ja lähti johonkin, vain tullakseen takasin kaljakassin kanssa mikä oli täynnä jäitä. Sitte se osotteli sitä pussia ja huus että "SOUVENIER! SOUVENIER!". Ja taas tuli se mitä vittua-fiilis. Koitti se jotain sormustaankin meille antaa mutta tuntu että nyt alkaa menemää jo vähä överiks. 

Sitte se kusi ilmeisesti alleen ja lähti meneen eikä tullu koskaan takasin. Ei muute vähentäny sitä mitä vittua-fiilistä se tapahtuma. Tästä on valokuvia mutta ne on Hennan kamerassa joten lisään heti ku saan ne itelleni.
Mutta alkohan se taas olemaan aika lähempänä aamua ku iltaa. Nukkumaan ja seuraavana päivänä kohti jotain muuta paikkaa.