sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kesä jatkuu!


Ainaki meillä.
Orastava syksy kaikessa kylmyydessään ja paskuudessaan, loska ja pimeys ja kaikki muu talveen liittyvä alko ahdistaa jo etukäteen vaikka onhan se syksy ihan kivaa, ainaki alkupuolella.
Sitä paitsi alkuvuodesta itselleni asettama ylevä tavoite viettää alle puolet vuodesta 2013 Suomessa meinas alkaa menemään vähän ahtaalle kun vuotta oli jäljellä enää nelisen kuukautta ja reilu kaks kuukautta puuttu vielä että tavoite täyttyy. Pakko keksiä jotain. Tällä kertaa se jotain oli Malta.
Lennonvarailuhommia, ylimääräsen tavaran myyntiä, pakkailua ja panikointia ja lopulta syyskuun lopussa lähtö. Lennettiin Ryanairilla ja koska vaihto oli tulossa joka tapauksessa ja lentoaikataulut ei ollu muutenkaan ihan optimaalisesti synkronoitu, päätettiin viettää pari yötä Bergamossa matkalla.

Ryanair sano 15kg, meni se aika lähelle

Lappeenrannastahan löytyy..
Bergamossa oltiin vasta puolenyön aikoihin mutta onneks majapaikan emäntä Nadja oli jo ennakkoon luvannu hakee meidät kentältä, jotain seki sekoili ja päästiin perille vasta joskus yhden aikoihin yöllä. Oltiin nähtävästi buukattu jonkilainen kerrostalokaksio itellemme, hyyyvä. Yöllä haettiin ruokaa naapurin kebabilasta koska mikää muu ei ollu auki (oli muute paskaa kebabia) ja se päivä oli kokolailla taputeltu.
Seuraavana päivänä lähettiin aamukahvijuttujen jälkeen palloilemaan Bergamon vanhaan kaupunkiin ja matkalla syötiin paskaa pizzaa. Mutta tässä näkymiä sieltä: 


Aukio

Mehtää

Kaupunki

Syksy se on sielläki
Oli vähän sateista ja viileetä paikotellen. Parempi silti ku se +3 astetta mikä oli Suomesta lähtiessä. Loppuaika käytettiin syömällä parempaa pizzaa ja hengailemalla. Bergamo-Malta lento lähti aikasin, kyyti kentälle 4.45 ja koska herätys oli sen mukaan säädetty epäinhimillisen aikasin, piti mennä nukkumaanki aikasin! Toinen vaihtoehto ois ollu tietysti valvoa siihen asti mutta koska seuraavalle päivälle oli säädetty jo Suomesta käsin vähän kaikenlaista puuhaa, tuntu varmemmalta vaihtoehdolta nukkua. 
Kumpikaan kun ei ollu käyny Maltalla esimerkiks koskaan aiemmin niin oli vähän vaikeuksia hahmottaa mihin ollaan menossa ja että mistä tiedetään kun ollaan siellä. Säkällä onnistuttiin jäämään passelissa kohtaa bussista pois, aika lähelle kiinteistönvälitystoimistoa missä meiän piti olla kello 12 treffaamassa ensimmäinen asunnonvälittäjä. Istuskeltiin sen aikaa rantabulevardilla ja katteltiin veneitä. 

Hiiohoi!




Edellä mainittu kiinteistönvälittäjä ilmotti n. klo 11.45 että ei sillä oo mitää soveltuvia kämppiä tarjolla eikä tarvi tulla tapaamiseen. Aha. Seuraavat kiinteistönvälittäjätreffit oltiin sovittu kolmeks joten hinattiin kamamme ja ittemme läheiselle terdelle mistä arvon herra David lupas koukata meidät kyytiin. 
David osottautu vähä mulkuks. Tai silleen, se oli vähän raskas noin niinku ihmisenä. Pyörittii muutama tunti Davidin kanssa kattelemassa kämppiä eri puolilta saarta ja ne oli melkei kaikki aika paskoja. Paitsi yks mikä oli taas kallis. Lisäks todettiin sellanen pieni epäkohta koko prosessissa että: oltiin oltu koko saarella noin kuusi tuntia ennen ku alettiin kiertelemään niitä kämppiä, eikä ollu oikein mitää kuvaa eri alueista tai välimatkoista tai mistään. Ei oo vielä kolmen viikon jälkeenkään. Ei tullu diiliä siitä mutta ei hätää! Toverimme Eetu joka oli täällä viime talvena duunissa ties kertoa että kaverinsa omistavat guest housen lähimailta. Mentiin sinne, saatiin levittää kamoja vähä ympäriinsä ja käydä suihkussa ja hengailla katolla ilta. Seuraavana päivänä oli tulossa vähän työhaastatteluja ja kaikenlaista muuta pohdiskelua ja kikkailua. 


Kattonäkymiä
Siellä sitä vierähtiki seuraavat pari viikkoa. Sillä välin ehdittiin ravata työhaastatteluissa, kattomassa lisää kämppiä sekä ihan vaan haahuilla pitkin poikin ja tutustua lähitienoisiin samalla kun yritettiin muodostaa kuvaa alueesta missä haluttais asua. Saara ehti jo mennä töihinkin, missä joku tyyppi vihjas että täällä on myös yks suomalainen kiinteistönvälittäjä. Niinpä yks päivä soitin sille ja kävin kattomassa, sovittiin sopparintekopäivä seuraavaks iltapäiväks ja nyt ollaanki siellä. Tai no ihan konkreettisesti nyt ollaan kuppilassa missä on ilmanen wifi koska omaa nettiä ei vielä oo mutta kuitenki.
Tässä vielä pari kuvaa noilta viikoilta. 

Rantajuttuja

Lisää samoja

Lounasaika! 

Vallettassa oli jotku valobileet nii käyti mösmeltämässä yhtenä iltana

Jäbät soitti ulkoilmajazzia
Nyt kun kamat on saatu leviteltyä pitkin sitä murjua mitä vähintään seuraavat puoli vuotta kutsutaan kodiks, on tehty listoja tarvikehankinnoista, hankittu niitä ja.. oltu. Pesty pyykkiä ja tehty ruokaa, arki se on perkele osittain samaa maasta riippumatta.
Tänään ajateltiin mennä palloilemaan läheiselle Manoel Islandille ja kattomaan jotai linnotusasiaa mutta reisille meni, yhyy. 

Tällänen kohdattiin
Noh. Olihan siinä matkalla kaikkea muuta hauskaa.

Taustalla häämöttää Manoel Island Yacht Yard

Paikallinen Sorsapuisto!
Ja niitä sorsia ja ankkoja:

Kvaak kvaak

Tälläsessä ne hengailee

Riki
Ja sitte.

Luotettavan olonen veneteline

Ekana päivänä nähtiin tää venho vesillä, olihan se nyt hauskaa jotenki

Mitä tapahtuu kun ei noudata "Do not feed the pigeons"-kylttiä
Saariretken epäonnistumisesta seuras bloginpäivitystuokio jossai ravintola-asiassa ja tässä sitä nyt ollaan. Katotaa ny mitä tästä tulee ja kauan se kestää!



1 kommentti:

  1. Naissss... kyllä mua ainaki lämmittäs toi vene, etenkin jos sattus nyt niin hienosti käymään, että sillä soutelis pari naikkosta :)

    VastaaPoista