Krabi

Taas mennään!

En oo koskaan alottanu kuvalla joten nyt halusin kokeilla! 

Asiaan, niinku Rauno Repomies sanois. 

Siskopuoleni Taija miehensä kanssa oli käymässä Krabilla ja piti vähän niinku käydä morjestamassa. Ja samalla hakemassa mystinen paketti Suomesta... eli kolme kiloa heroiinia. Tai sitte kaks kirjaa. 

Vähän laosilainen lähtö oli taas, pari päivää aiemmin piti lähteä kun mikä sitte oli se todellisuus mutta hitaasti hyvä tulee. Jos tulee ollenkaan. 

Suunnitelma oli hommata lippu noin kello yhdeltätoista illalla lähtevään junaan, mikä oli myyty loppuun. Aikasempaan junaan oli lippuja, tosin taas se kolmosluokka.. mut se on ihan jees. Ainoo huono puoli oli se että mulla oli kaikki kamat messissä tietokonetta myöten, rinkka paino melko paljon ja sen lisäks oli olkalaukku. Juna lähti sopivasti liikkeelle siinä vaiheessa kun pääsin laiturille eli piti juosta vähän että ehti hyppäämään siihen liikkuvaan junaan.. Tällä kunnolla meinas tulla sydän rinnasta ulos. 

Aloituskuva on siitä junasta. Oli aika täyttä. Jotku jannut istu siellä ihan junan perimmäisen vaunun (missä mäki olin) perimmäisessä kolkassa avoimien ovien äärellä ja kyseli tuunko niitten kanssa istumaan.

En muista ton nimeä mutta lepposa jannu se oli. 

Siinä menikin pari tuntia jutellessa ja ihmetellessä kunnes tuli niin järjetön väsymys että oli pakko mennä nukkumaan. Mistä seurasikin yksi elämäni kirkkaimpia tähtihetkiä, nimittäin: 

tommonen 2+2 paikka, kaikki ihan täynnä. Mun vieressä istu sellanen nuori naisihminen. Pari kertaa heräsin ensin kun nojailin kainosti olkapäätään vasten. Lopulta heräsin kun sen tyypin pysäkki alko olemaan aika ajankohtanen. Mun pää oli kokolailla sen tytön sylissä. Ja sillä oli harmaat housut. Ja mä toisinaan kuolaan unissani vähän, niinkun esimerkiks sinä yönä. Ja se näytti aivan totaalisesti siltä että ois kussut housuun. 

Meinas olla vähän kiusallista. Kesä kuivaa minkä Samu kastelee, niinhän se sanontaki sanoo. 

Edellisillan istuskelukaiffari tuli ilmottamaan mulle millon oon perillä. Suratthani, se oli junaretkeni päätepiste. Jatku sitte bussilla. Surat thanista (mä en tiedä kirjotetaanko se yhteen vai erikseen) Krabi Towniin bussilla miljoonan muun turistin kanssa, sieltä minivanilla Ao Nangille. 

Siellähän sitä sitte lopulta treffattiin. Mun piti ettiä bungalowi tai joku muu majotuspaikka mihin voisin levittää kamani. Sekin löyty lopulta mutta aika kovat on hinnat nyt kyllä sitte. 600 bahtia per yö. Tsiisus. 

Iltaa vietettiin syöden ja juoden ja jutellen. 

Tällänen

Seuraavana aamuna pakkasin kamat, toiveissa löytää vähän halvempi majatalo. Olipa puheissa myös läheiselle Railay Beachille lähtö (tai Rai leh, tai Ray Leh, tai Ray Lai, kirjotusasuja tuli vastaan aika monta) ja niin siinä sitten kävi. Veneellä sinne mestoille ja ihmettelemään. Tade ja Pete oli käyny siellä jo aiemmin joten mestat oli osittain tuttuja, päätettiin lähtee suuntaan tuntemattomaan ja kävelemään vaan jonnekki ihan hornaan. 

Tälläsessä luolassa käytiin: 

No ei ollu kummonen sekään kyllä. Käytiin välissä syömässä ennen tota luolaa ja siinä wi-fin ystävällisellä avustuksella tutkin vähän wikitravelia ja ilmeni että kohtalaisen vieressä on Ton Sai-niminen biitsi missä on vähän inhimillisemmän hintasta majotusta. Ja ehkä vähä lunkimpi meno muutenkin. 

Koitettiin löytää tiemme sinne kylttejä seuraillen. 

Mäki

Kyltissä lukee Ton Sai 800m. Tuli sellanen Y-risteys vastaan ja käveltii vähän matkaa ja tultiin jonku taloasian pihaan. Kelattii että ei se nyt tää voi olla. Siinä risteyksessä oli joku guest house, ajattelin että parempi käydä siitä respasta kysymässä miten on. "Yes keep to the left and there is a small hill, go up the hill and then you will descend to the beach" mää: "Ok so it`s 800 meters from here?" "Yes 800 only".
Vittu näitten aasialaisten kanssa noitten matkojen arvioimisen suhteen. Kilometrin matka voi olla aasialaisen mielestä sama ku 10km. Ilmeisesti 800m voi olla sama kun 8 kilometriä. Ja se mäki. Small hill. Joo joo. Soraista kinttupolkua järjetön mäki ylös ja just ku pääs tasamaalle, eessä oli uusi samanlainen. Varmaan kolmen vartin kävelymatka. Ja se rinkka kaikkine paskoineen selässä. Ilman lämpötila noin 37 astetta, ruumiinlämpö sama, mielen lämpötila kiehuvat 666 astetta.
Kyllähän se biitsiki sieltä sitte tuli lopulta. Rannalle pötköttelemään hetkeks. Mä päätin jäädä sinne päiväks tai kahdeks, vaikutti aika lepposalta paikalta. Pikaisen kyselykierroksen perusteella bungalowia löyty 400 bahtilla. On se aika kallista silti vielä sekin, mutta olkoon nyt.

Tällänen

Siellä meni pari päivää. Sitte alko loppumaan raha ja piti alkaa miettimään seuraavaa siirtoa. Tarkotus oli käydä vielä Koh Lantan saarella mutta sehän vähän jäi syistä joita en ajatellut täysin selittää. 

Eräänä aamuna laivalla kohti Ao Nangia. Meni sen kuolausyön aikana paskaks puhelimen latauspiuha ja sellanen oli tarkotus löytää. En löytäny tosin.
Sen sijaan löysin mainoksen:

Tekeekö mieli ajaa 200km/h seinään?

Hanaa helvettiin, niinku The Hectorsin laulaja sano Pitkässä kuumassa kesässä. 

Bussilla Krabin kautta Suratthaniin (en vieläkää tiedä miten se pitäs kirjottaa, ilmeisesti yhteen). Busseja vaihtaessa tuli vastaan hieno asia, tuulessa heiluva tyhjä pahvilaatikko. 

Edes kissaa ei saa laittaa laatikon päälle.

Bussikuski päätti pitää ruokkiksen siinä vaiheessa kun mä olin ainoa jäljellä oleva matkustaja. Paikassa missä sen frendit koitti myydä mulle bussilippua Bangkokiin. Onko vähän kusetuksen makua tässä? 

Kun nyt kuitenkin olin ostanu sen bussilipun sinne rautatieasemalle niin mielellänihän sinne menisin myös. "What time your train? What time your train?" "Well Sir I don`t know, I haven`t got a ticket yet" "Ok I make phone call, the train is full". Joo o. Olipahan tullu katottua niitä aikatauluja sen verran jo etukäteen että tiesin sieltä lähtevän saman illan aikana vielä useammankin junan. 

Lipputiskille päästyäni n. klo 19.40 myyjätäti ystävällisesti ilmotti että ainoot liput on kakkosluokkaan, istumapaikalle tosin. Kyä mää sen ostan, kun siellä kolmosessa on jo tullu joku X määrä kilometrejä lusittua. Junan piti lähtee klo 20.14 mutta lipunmyyjätär jo lippua ojentaessaan ilmotti että se on kaks tuntia myöhässä. Ainakin kaks tuntia. Olipahan aikaa käydä 7elevenistä hakemassa matkajuomat ja ostamassa myös se kauan kaivattu puhelimen laturi. Samalla vehkeellä voi ladata myös iPodia! Onpa kätevä. Vois sillä ladata myös jotain viittä muuta laitetta, mitä mulla ei oo. 

Lopulta se junakin tuli, noin kolme tuntia myöhässä. Löysin paikkani ja istuin siinä tovin. Reilun 100 bahtia enemmän makso se kakkosluokan istumapaikka mitä tuttu kolmosluokka ois maksanu, mutta kannatti leikkiä hetki Kroisosta ja maksaa se. Oli sen arvosta. Oli käsinojat ja kaikki. Naapurin päälle kuolaamisen riski minimoitu. Nälkähän alko taas olemaan mutta ravintolavaunun ovella joku jannu käännytti ympäri ja sano että se on kiinni. Voe helevetti. Ostin siltä juomaa ja hiippailin nöyrästi kohti omaa vaunuani missä odotti vähän kumma näky. Jengi pyyhkeet päällä. Mulle tuli mieleen Ghostbusters ja ajattelin että ehkä ne leikkii kummituksia ja että minäki haluan, joten: 

Mää oon toi oikeenpuolimmaisin

Aamukin tuli taas, vihdoinki saa sitä ruokaa.

Aamiainen 

Oli muuten nii paskasti pilkottu ananas että ei sitte toista oo tullu vastaan. Ei oo kyllä kovin kummosia nää mun elämän ongelmat tällä hetkellä. 

Seurasi sarja junasta ulos juoksemista, metropysäkin etsimistä, sen asian pohtimista että mitäs tekis nelisen tuntia ennen ku Heikki pääsee koulusta, kirjan lukemista puistossa, pohdintaa siitä miten monen metrin päästä noi ihmiset haistaa mut ja jos tietokoneen akku kestää kuus tuntia niin miten monta tuntia puhelimen akkua voi sillä ladata USB:n kautta, ajatuksia siitä että Pluto on mun mielestä vieläkin planeetta, arviointia rakkauden määrästä suhteessa elämän mielekkyyteen sekä kysymys että mahtaako täällä olla hopeisia syömäpuikkoja. 

Lopulta pääsin suihkuun ja purkamaan ajatuksiani Ao Nangista, tuosta Kanariansaarten thai-versiosta.