torstai 26. maaliskuuta 2015

Pääsiäinen Aasiassa (taas)

Maltan talvi on todetusti pitkä, kylmä, sateinen ja perseestä ihan joka mittarilla.
Tältä näytti lähtiessä
Päätettiin jo melko hyvissä ajoin, ehkä viime vuoden puolella, lähteä sitä karkuun hetkeksi. Ajankohta osui pääsiäiselle, ei aiotusti mutta Jeesuksen kuolinjuhlan tienoille ajoittuvat arkipyhät helpottivat vähän päätöstä. Tästä tulee nyt Saaralle toinen ja mulle kolmas pääsiäinen putkessa Aasiassa - näenkö perinteen syntyneen?

Kohteeksi valikoitui tällä kierroksella Malesia - kumpikaan meistä ollu käyny täällä aiemmin eikä toisekseen vaikuttanu muutenkaan paskemmalta vaihtoehdolta.

Ajankohta oli osittain tosin myös sattuma, ja tällä kertaa positiivinen sellanen. Mulla meni duunit vaihtoon helmikuussa ja lentoja ei voinu varata ennen ku tiesi että saa lomaa. Tyylilleni sopivasti siis heti toisena työpäivänä kysyin että irtooko kolme viikkoo lomaa. Irtosihan sitä.

Oltii katottu lennot tietyille päiville jo aiemmin eikä hinta ollu paha, kuutisen sataa menopaluulipusta. Nyt kävi kuitenkin niin, että työpaikanvaihdoksesta koitui viivästys lentojen ostossa - ja kappas kummaa saatana hinnat tippu satasella sillä välin! Maltalta kun nyt ei muutenkaan pääse mihinkään järkevään paikkaan järkevällä hinnalla, pidän siis tätä 500 euron Malta - Kuala Lumpur - Malta-settiä vähintäänkin ihan vitun hyvänä diilinä.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että noin vuodentakaset Malta - Bangkok-menopaluut oli melkein 800€ per naama.

Tultiin tänne epäkätevästi Rooman ja Amsterdamin kautta, vajaan kolmen ja reilun yhen tunnin vaihdoilla. Saara teki tanakan huomion Rooman kentällä: meitä ei oo tsekattu sisään vikalle lennolle ja 1h5min saattaa olla hivenen liian vähän ehtiä tekemään se vaihdon yhteydessä, check-in kun usein sulkeutuu noin tuntia ennen lähtöä. Saatiin onneks lähtöselvitus tehtyä Roomasta käsin joten se siitä.
Vähän vitutti jo etukäteen oman elämäni pisin lento, Amsterdamista KL:ään on noin 13h yhtä soittoa lentämiskoneessa. Yllättävän kivuttomasti se meni silti. Pientä vitutusta aiheutti myös ruoan puute: tässä ateriamme lennolla Roomasta Damiin:


Joo o vittu
Fiumicino ilmakuvana
Meillä oli varattuna ekaks yöks hotellintapanen kusiputka Kuala Lumpurista, seuraavana päivänä jatkettiinkin jo matkaa. Bangkok ja Saigon eli Ho Chi Minh, ehkä tavallaan myös Phnom Penh on ainoat kaupungit joihin voin Kuala Lumpuria rehdisti verrata.
KL:n julkinen liikenne on kyllä mun kokemuksella niistä kaikista tehokkain ja halvin.
Lentokentältä pääsee kaupungin sydämeen vajaassa puolessa tunnissa junalla, siitä eteenpäin taas mukavasti millä vaan raiteilla tai renkailla kulkevalla vehkeellä Singaporea myöten minne tahansa. Helppoa ja halpaa,
Mikä Kuala Lumpurin julkisesta tekee paremman verrattuna noihin muihin, on sen tarjonta ja mainonta. Tuntuu että lähtökohtaisesti malesialaiset koittaa saada ihmisiä käyttämään julkisia sen sijaan että menis kusetettavaks taksiin.
Se on tietysti kehityssuunta minkä toivoisi näkevänsä joka vitun maassa.

Vietettiin ilta Kuala Lumpurin Chinatownissa ja mentii melko aikasin nukkumaan koska aamulla oli lähtö sinne, minne oltiin menossa.
Tässä otoksia Kuala Lumpurin yöstä ja illasta:






Käytii aamulla syömässä Tom`s Bistroksi ristimässäni paikassa (kaikki Parks and Recreationia kattoneet tajuaa) josta kuvia tässä:





Siitä luikittiin bussilla Lumut -nimiseen kylään, ja siitä edelleen Pangkorin saarelle. Mennää huomenna tai joskus tutustumaan Lumutiin paremmin, kerron siitä enemmän siis sen jälkeen. Muuten bussimatka oli aika jees - malesialaisissa busseissa on vitusti jalkatilaa ja stoppeja on matkalla - vessoja tosin ei oo. Herkkärakkoiset älkööt silti pelätkö - kuselle kyllä pääsee matkan varrella.

Meillä matkan varrelle sattu myös erikoistapahtuma kun jotain paskaa osu tuulilasiin ja aiheutti aikamoisen montun. Sirpaleita lens aikalailla ihan koko bussin käytävän varrelle ja sitä pysähdyttiin sitte hetkeks miettimään.

Jos katsot tarkasti, näet montun

Järjetön pamaus siitä kuulu, ite luulin että rengas puhkes koska en nähny sitä ikkunaa.

Matka kuitenkin jatkui ja päädyttiin bussin vaihtamisen ja lyhyen paattimatkan jälkeen Pangkorin saarelle, manner-Malesian länsipuolelle. Täällä sitä nyt on löllötelty vajaa viikko, toinen vastaava on vielä tulossa. Edellisen vähän hektisemmän Aasian matkailun jäljiltä ollaan vähän viisastuttu eikä ajateltu tehdä tällä matkalla yhtään vitun mitään. Syödään, nukutaan ja ollaan vaan.



Ettei nyt ihan perseilyks menis, ajateltiin käydä kohta kattomassa mitä tuolta mantereen puolelta Lumutin rantakylästä löytyy. Ens viikolla varmaan vuokrataan mopo päiväks ja ajellaan tää saari ympäri. Tällä tavalla tää reissu käynnisty, tarkempia yksityiskohtia ensi kerralla.
Tän meiän majotuspaikan netti on niin perkeleen hidas että tänki kirjottamisessa, tai enemmänki kuvien lisäämisessä, kesti joku 120 tuntia joten saa nähä ehdinkö enää tän retken aikana kirjottelemaan.
Katsotaan mitä tästä kehkeytyy!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti