sunnuntai 22. joulukuuta 2013

10!


Tavoitehan oli käydä kymmenessä maassa tänä vuonna, kyseinen tavoite myös toteutu talvisella retkellä Madridiin.
Ryanairin halvahkot lennot oli aika iso motivaattori kohdevalinnalle sen lisäksi että tietääksemme Madridissa ei oo lunta, mitä parhaani mukaan pyrin välttelemään tulevat vuodet. Kylmä siellä sen sijaan oli, mahdollisesti yhtenä iltana/yönä pakkasen puolella eikä ilman takkia kyllä ois pärjänny päivälläkään.

Reissuun lähtö ei taas perinteisesti menny ihan putkeen, kun edellisillan pikkujoulumeininkien uuvuttamana herääminen venähti melko reilusti ja aikeet bussimatkasta lentokentälle vaihtu hyvin nopeesti taksin tilaamiseen. Lopulta oltiin kuitenkin niin hyvissä ajoin kentällä että syömäänkin ehti.

Toimivia asioita Madridissa on ainaki metro, mikä jonku tiedon mukaan on toisiks kattavin metroverkosto Euroopassa (ykkönen lienee Lontoo tai Pariisi?) ja ilmeisesti myös maailmanlaajuisesti top kympissä. Kentältä pääsee metrolla aika hyvin vissiin mihin vaan, me ainaki päästiin sinne minne oltiin menossa. Hotellia ettiessä oltiin itse asiassa ihan vieressä jo metrosta ulos tullessa mutta lähettii kävelemään väärään suuntaan ja tehtiin heti kättelyssä tarkoitukseton kierros todella vitun tehokkaasti miehitetyssä keskustassa.

Vodafonen sponssaama kuusi 

Metrossa hauskaa on 
Ryysis

Nyt prkl
Aikansa ottaneen haahuilun jälkeen löydettiin periltä hotellille jossa aluksi hieman tympeältä vaikuttanut vastaanottovirkailija osottautu lopulta ihan mukavaks, ei vaan puhunu sanaakaan englantia mutta tulevina päivinä asiointi onnistu mallikkaasti elekielellä ja meiän huikeilla espanjankielentaidoilla. 

Kun kamat oli heitetty nurkkaan, lähettiin hakemaan ruokaa ja muuten vaan kattelemaan mitä lähialueelta löytyy. Löyty sangriaa ja lopulta ruokaa, mistä ei nyt valitettavasti oo kuvaa. Viimetöiksemme mentiin baariin minkä ovella tuli vastaan 50-60-vuotias ukko joka alko selittämää espanjaks jotain aika innokkaasti, en tajunnu mitää mitä se selitti mutta se osotteli välillä maahan ja välillä jonnekki muualle. Pääasiassa sanoin sille vaa että "si, si" ja osottelin niitä samoja kohtia mitä se osotteli ja olin messissä. Onneks se heitti jonku läpän mille se ite repes just sillä hetkellä ku oltii repeemässä koko tilanteella ylipäätään, naurettii siinä sitte kimpassa tovi ennen ku mentii sisään baariin. Harmittaa vähä että siitä tilanteesta ei oo kuvaa tai videoo mutta Saaralla on varmaan ollu sen verran paljon keskittymistä kiinni naurun pidättelemisessä että ei oo kyenny ottamaan sellasia. 

Kyseisestä kuppilasta sai drinksun kanssa nallekarkkeja..


Aamulla lähettiin tutkimusmatkalle lähiympäristöön ja lähettyvillä sijaitsevaan puistoon, missä Wikipedian mukaan voi katsella tekojärvellä soutelevia espanjalaisia. Osottautu faktaksi. 
Alkumatkasta oli myös tällänen mielenosoitus ilmeisesti terveydenhuollon säästöleikkauksia vastaan.

Jyrkkä ei! 

Loppuu se juttu mitä me vastustetaan! 

Puistossa taas:

Linna

Soutelevia espanjalaisia

Järven rannalla

Riki

Hevoispatsas ja soutelua

Ruoskamies syksyisessä Madridissa

Kunpa ois tajunnu yhtää mitä toi teki



Toisella puolen puistoa

Puista

Vissii repiny pään joltain
Ihan hauska puisto, ja iso, mutta varmasti ois kivempaa sielläki kesällä. Myös suosittelen välttämään kyseisen puiston kahviloita koska ainaki oman kokemuksen perusteella kahvi on paskaa ja kallista, eräänlainen Starbucks siis, ilman sitä logoa. Paitsi starbassa on parempaa kahvia, mutta silti. 

Mitäs muuta Madridissa? Hengailua ja tapaksia ja perunavelliä Saaralle. Kolmessa päivässä ei ehdi kovin ihmeitä, erityisesti kun koko kaupunki vaikuttaa hyvinki pitkälti siltä että parasta ois tsekkailla kävellen ja talviaikaan moinen on ihan perseestä koska on kylmä. 



Jostai kuppilasta sai mysliä

Jouluvaloa

No hüh hüh

Köttbullar


Retken paskimmat tapakset

SIDRA! 

Joulupuu


Ennen

Jälkeen


Torilla

Parturiin?

Leipomo

Vodafonekuusi uudestaan

Valoa 

Hevonperse vai hevonkuusi?

Jotain jännää siellä oli


Kenties retken parhaat tapakset



BOTELLA! SI SI! 

Mitä nyt tässä ruokalistaa kattelen
Lyhyt reissu on lyhyt reissu, ei siitä mihinkään pääse. Seuraavaan oikeestaan yhtään pidempään retkeen on varmasti aikaa vielä monta kuukautta, ja silloinkin luultavasti ennalta tuttuihin maisemiin, mutta lisää niistä joskus kohta myöhemmin. 
Madrid oli ihan ok, ja onhan se 10 maata nyt täynnä mikä tuntuu aika paljolta tavallaan kun ottaa huomioon että tammikuussa Aasiaan lähtiessä ei suoranaisesti ollu mielessä muuta kun käydä Aasiassa. Ensimmäinen vuosi elämässäni ku oon ollu enemmän aikaa pois Suomesta kun Suomessa, jotenkin ajattelin että se aiheuttais jonkinlaisia fiiliksiä johonki suuntaan tai jonkinlaista koti-ikävää mutta toisaalta mihin ikävöidä, jos ei melkein vuoteen oo ollu varsinaisesti kotia? 
Uus yritys ens vuonna, Suomeenki pääsee turistina koska sosiaaliturva jättää ulkopuolelleen jo kohta. Seuraava teksti tässä blogissa tulee olemaan joulusta, mistä en varsinaisesti juhlana dikkaile missään mielessä mutta jouluruoka on tosi hyvää joten teen sitä myös itse! On meillä tosin ollu myös joulukalenterit koska Saara sai töistä ja mä löysin kaupasta vitun siistin Turtles-kalenterin. 

Lopuksi vielä vähän kliseinen: 



4 kommenttia:

  1. Aika ässältä paikalta näyttää Madrid! Norskikin alottaa ens kesänä suorat lennot Helsingistä sinne, näky olevan alkaen 55 egee.

    VastaaPoista
  2. Aiaa no se on iha jees. Meil oli täältä kans suurin piirtein satasen lennot, meno oli jotai 80e ja paluu n. 20.

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Blogimme roadtripus2012.blogspot.fi on nimetty ehdolle Travel Blog Awards 2013 -kilpailuun Paras USA-blogi -kategoriaan, ja otankin nyt yhteyttä blogiamme lukeneisiin. Nimeämisvaihe on siis käynnissä 4.2.2014 asti, ja finalistit valitaan eniten nimeämisiä saaneiden joukosta. Jos olet sitä mieltä, että blogimme on paras USA-blogi, käythän nimeämässä sen http://www.supersaver.fi/kilpailu/travel-blog-awards/2013/usa-blogi - kiitos mahdollisesta nimeämisestä jo etukäteen! :)

    -Liisa

    VastaaPoista